keskiviikko 7. joulukuuta 2016

39+6

Nyt ollaan jännän äärellä: Vauvan laskettu aika on huomenna. 

Se on  toki vain yksi päivä muiden joukossa ja synnytyksen käynnistymisen kannalta ihan yhtä todennäköinen kuin mikä tahansa muukin päivä tässä lähiakoina. Mutta nyt alkaa vihdoin olla itsellä sellainen olo, että valmiina ollaan.
Laitoskassi odottaa  pakattuna, vauvan vaatteet pestyinä ja pinnasänky pedattuna.

Sainpa valmiiksi vielä yhden villatakinkin ja hyvä niin, sillä neuloin sen sillä ajatuksella, että voin pukea pienen siihen jo laitokselta kotiin lähtiessä.



Tämän neulomuksen kanssa vastusti alusta alkaen. Ihastuin takin malliin nähtyäni sen Klompelompe- kirjassa ja tilasin kerrankin juuri ohjeen mukaiset langat takkia varten. Vasta lankojen tultua koetilkkua neuloessani tajusin, että nyt ei ihan täsmää. Ohjeessa takin lanka väitetään olevan dk- vahvuinen Dropsin Merino extra fine. Setin housuissa, myssyssä ja lapasissa puolestaan lankana on huomattavasti ohuempi Dropsin Baby Merino. Takin ohjeeseen oli siis lipsahtanut virhe ja tilaamani lanka oli aivan liian paksua.
Uudestaan en lähtenyt lankoja netistä tilaamaan, vaan ostin takkilangat lähimmästä lankakaupasta.


Mallitilkun perusteella tiheys täsmäsi. Suurempana pintana neulos kuitenkin vetäytyi voimakkaasti ja takista tuli melko kapea. Luulin asian korjaantuvan pingotuksessa, mutta neulos vaikuttaa itsepintaisesti vetäytyvän takaisin pingotuksesta  huolimatta. 
Onneksi neulos on niin joustavaa, että kyllä tämä varmasti pikkuiselle päälle mahtuu, vaikka nyt näyttääkin niin kovin kaposelta.

Ohje oli siis Klompelompe- kirjasta Go' klompen- takki, koossa 0-3 kk. Lankana Teeteen Helmi, joka osoittautui erittäin riittoistaksi, sillä kahdesta kerästä jäi reilusti lankaa yli.




7 kommenttia:

  1. Eikä, miten suloinen! Enkeleitä ja Tsemppiä tulevaan ❤.

    VastaaPoista
  2. Eikä, miten suloinen! Enkeleitä ja Tsemppiä tulevaan ❤.

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia, jotka minulta on mennyt blogipimennossa kokonaan ohi. Valtavasti onnea ! Ja kärsivällisyyttä ja tsemppiä loppumetreille. Ihania aikoja olette elämässä. Ja niin kauniita neuleita olet kutonut, itseänikin syyhyttää pehmoiset vauvalangat ja nopeasti syntyvät neuleet, kyllä ne vain ovat niin toista kuin koossa noin 150 tehtävät poikien villapaidat. Onnea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Täydellisessä blogihiljaisuudessa vierähtikin melkein koko raskausaika. Neulomuksia valmistui raskausaikana lopulta vähemmän kun mitä olisin olettanut ja ompeluksia ei sitäkään vähää. On kuitenkin hyvä fiilis odotella tämä loppuaika, kun kaikki (ainakin uskoakseni) oleellinen on vauvalle valmiina :)

      Poista
  4. Stemppiä loppumetreille odotukseen ja aivan uuteen elämänvaiheeseen. Takki ei minusta näytä erityisen kapoiselta vastasyntyneelle ainakaan kuvissa. Nätti takki muutenkin. Teeteen Helmi on kyl varsin riittoisa lanka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivon mukaan takki mahtunee päälle juuri nämä talven kylmimmät ajat.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa :)