torstai 23. huhtikuuta 2009

Nyt vähän harmittaa.

Mulla on nyt pieni pulma.

Moni on varmasti huomannut, että H&M:ltä saa nykyään vaatteiden, asusteiden ja kosmetiikkatuotteiden lisäksi myös sisustustuotteita.

En muista montako vuotta siitä on jo aikaa, kun tein päätöksen olla käymättä, ostamatta ja tilaamatta H&M: ltä enää mitään. Tämä päätös on mys pitänyt. (Myönnän, että kerran olen lipsahtanut, kun erehdyin lähtemään ystäväni makutuomariksi ja näin aivan ihania hiuspinnejä, joita oli mahdoton vastustaa.) Syy tähän päätökseen on se, että tuotteiden alkupeä haiskahtaa epäilyttävälle. Siitä on juttua mm. täällä.

Tiedän, että täysin ilman lapsityövoimaa valmistettuja vaatteita on todella vaikea löytää, ja että lapsityövoimaa- vaikka ei suoranaisesti niin sitten monen mutkan kautta- käyttää varmasti suurin osa vaateketjuista ja kuluttajan on hyvin vaikea saada selville onko vaatteidensa valmistuksessa käytetty lapsityövoimaa vai ei. Ja eettisesti oikeudenmuokaisesti tuotetut vaatteet maksavat paljon. Usein ihan liian paljon. Ainakin opiskelijalle.


Silkkaa uteliaisuuttani selasin näitä kodinsisustustuotteita. Ja siellähän on vaikka mitä hienoa! Eikä edes ole kallista!



Näissä keittiöpyyhkeissä on aika hauska painatus.

Samoin näissä tableteissa.



Tämä pellavainen torkkupeittokin on aivan ihana.

Kuvat täältä.


Nyt olen aivan hukassa tämän periaatteeni kanssa! Eikös H&M nimenomaan ole painottanut vastustavansa lapsityövoimaa? Olenko ihan kummallinen kun omatunto ei salli luopua tästä periaatteesta?


Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole mustamaalata H&M:ää tai sen asiakkaita. Kerron vaan oman näkökulmani tähän asiaan. Jos sinulla on enemmän tietoa asiasta tai haluat kertoa oman mielipiteesi,niin kerro ihmeessä. Tahtoisin kuulla sen.

2 kommenttia:

  1. "Eikä edes ole kallista!"

    Niin sinäpä sen sanoit, miksiköhän!

    VastaaPoista
  2. vaikea kysymys, tosiaan! periaatteessasi ei ole mitään väärää eikä kummallista. hyvähän se on jos pystyy ja on varaa ostaa vain 100% kotimaisia tuotteita.

    toisaalta voisi kysyä, mitä ne lapset tekisivät jos ei olisi töitä? en kannata lapsityövoimaa, mutta väkisinkin tulee mieleen, että mikäköhän on vaihtoehtona jos synnyt köyhään perheeseen.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)